Ville Luomaa ei Muksula pelota

DSC 0088

Vaikka suunnistuskilpailujen järjestelyissä tosimiehille kelpaa mikä tahansa talkoohomma, on Muksula perinteisesti pysynyt hyvin naisvaltaisena. Perjantaina Fin5:n Kisakallion kilpailukeskuksen Muksulassa urakoi Ville Luoma.

Luoma pelaili lasten kanssa, toimi erotuomarina ja selvitti riitoja.

"Kaikkea muuta olen tehnyt, mutta vaippoja en vaihda. En osaa, eikä vielä tarvitsekaaan osata", sanoi Ville, jonka suunnistusviikkotalkoisiin on aikaisemmin kuulunut mm. ratojen koejuoksua. 

"Tänä aamuna kävin seitsemältä tarkistamassa rasteja", kertoo Luoma.

Alunperin kesätyöt Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksessä näyttivät pitävän Ville Luoman Fin5-viikolta kokonaan pois.

"Sain muutaman vapaapäivän, teen sitten syksyllä pitempään töitä."

Ville Luoma on yksi talkooporukan hiljaisista puurtajista, joita ilman Fin5-suunnistusviikkoa ei olisi syntynyt. Hän on ajoittain tehnyt myös kielenkäännöshommia ja ollut atk-tukena.

"Infon päällikkö on tarvinnut apua esimerkiksi tulostuksessa ja oikeastaan ihan kaikessa, jopa tietokoneen käynnistyksessä", kertoili Ville pelkäämättä joutuvansa Infon päällikön hampaisiin.

Muksulan työkokemuksen jälkeen mies on entistä rohkeampi.

"Ei minulla ole aikaisempaa työkokemusta tällaisesta."

"On tämä tosi raskasta, oli hyvä nähdä erilaisia hommia ja huomata miten vaativia ne ovat", Ville mietiskeli.

Ville Luoma ei ollut ainut Muksulassa viikon aikaina nähty mies. Erkka Mehtälä oli parinkymmenen minuutin ajan pelailemassa lasten kanssa rakennustöidensä lomassa. 

"Liukkosen Oskari oli täällä myös", paljasti Luoma.

"Niin viisi minuuttia", heitti Muksulan päällikkö Elina Virekunnas vierestä.

16.07.2011 klo 06:43

                                                                                       Main partners:

Lohjan+Liikuntakeskus+Oy+(KUNNON+KAUPUNKI) (kopio)

 

       Pohjola  1 (kopio)       

         SSO

         VEIKKAUS 4V VAAKA2 (kopio)

     

                                                                                         Event partners:

                     

LansiUudenmaanOP

        
          Herbalife           Kisakallio JRC-Markkinointi   

                                                                                             Partners:

                       Koivulankartano  Luksia Jukolan Viesti  Kainuun Rastiviikko